Tuntuu tyhjältä, on oudon hiljaista. Yhtäkkiä ei tiedä, mitä tehdä kaikella vapaa-ajallaan. Ei tarvitse kytätä kelloa pitääkseen ulkoiluvälit sopivan mittaisina tai ruokkiakseen nelijalkaisen ruoka-aikoina. Ylipäätään eläimen läsnäolon puutteen huomaa yleisessä ilmapiirissä, vaikkei se koira siinä ympärillä koko aikaa hääräisikään. Ulkona ei tule hirveästi enää käytyä, koulumatkoja lukuunottamatta. Sitä tulee vain istuskeltua yksinään neljän seinän sisällä, tuijoteltua tietokoneen näyttöä tai vain maattua selällään keskellä lattiaa.
Nyt mä voin laskea ruokalautasen pöydän reunalle ja heittää sukkaparin hetkeksi sängylle ilman pelkoa siitä, että ne on silmänräpäyksessä popsittu parempiin suihin. Leluja ei ole koko ajan jäämässä oven väliin tai jalan alle. Kukaan ei ole ovikellon soidessa ryntäämässä haukkuen pystyyn varoittamaan tulijoista, kukaan ei ole samantien tarkkaavaisena jaloillaan ja seuraamassa kynnet lattiaan rapisten lähtiessäni liikkeelle. Mua ei tuijoteta nurkan takaa, lelu suussa ja alta kulmien, häntä puolelta toiselle heilahdellen, haastamassa leikkiin. Huomiota kaipaava karvakuono ei tule lepuuttamaan leukaansa mun reidelle mun istuessa syömässä tai koneen äärellä.
Onneksi mä sentään voin paeta uuden opiskelijaelämäni tyhjyyttä ja tylsyyttä kotiin viikonlopuiksi, nähdä tuttuja ihmisiä ja ennen kaikkea vietää aikaa maailman parhaan, karvaisen kaverini kanssa. Niin, mä koen kotini edelleenkin olevan siellä Tampereella. Isoksi osaksi varmasti sen takia, että tämän ensimmäisen opiskeluvuoteni jälkeen muutan takaisin vanhempien katon alle ja suoritan asepalvelukseni sieltä käsin, mutta paljon painaa myös se rakas piski.
Tässä nyt on muutama viikko jo mennyt, mutta kaikesta ajasta ilman tekemistä huolimatta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa fiiliksiäni koirattomasta osasta elämääni. Blogi onkin tässä viime aikoina ollut tosi hiljaa, mitä en jaksa kyllä edes enää lähteä pahoittelemaan. Kirjoitan silloin kun siltä tuntuu ja silloin, kun jotain kerrottavaa oikeasti on. Ja koska meidän päivät Väinön kanssa on ollut vain perus leikkiä, ruokintaa ja lenkkeilyä (ja nyt ei edes sitä), ei siitä mitään kovin mielenkiintoista edes saisi postaus toisensa perään aikaiseksi. Iskin tässä nyt kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun yhdistin tämän ja jo pidempään luonnoksissa roikkuneen mummulakuva-postauksen.. :D
Ja jos joku kaipailee enemmän juttuja meidän arjesta, niin Väinön Instagram- tiliä (@standardpoodlevaino) mun tulee kuitenkin ihan pikkuisen päiviteltyä ahkerammin!
