Ruskaretkellä Laipanmaassa

Pari viikkoa myöhässä, mutta mulla olis pari kuvaa jaettavaks meidän perheen syyslomareissulta. Käytiin kävelemässä muutaman tunnin lenkki Laipanmaan erämaa-alueella, välillä pysähtyen paistamaan makkaraa nuotiopaikalla.



Väinöllä tais olla hauskaa, ainakin sillä oli kova kiire sinkoilla sinne tänne ja ei kai ihan tyhmää vois ollakaan, kun saa myös herkutella nuotiomakkaralla?



Erityisen ylpeä olen siitä, kuinka hienosti Väinö istui ja odotti makkaranpaiston ajan vähän kauempana puuhun sidottuna, turvassa savuavalta nuotiolta, ihan rauhassa ja itkemättä.

Kakkaraportti

Mä en näköjään enää muusta oikein postaa kuin Väinön suolen toiminnasta...

Väinö päätti yllättää negatiivisesti toissapäivänä iltapäivällä, kun löräytti vesiripulit lenkillä tienvarteen... Kuukauden se on nyt ollut samalla ruokavaliolla, joten siitä en usko sen johtuvan. Heti vaan riisiä kehiin pienien nappulamäärien ja pannulla kypsennetyn kanan kanssa, toiveena tilanteen tasoittuminen. Meidän piti oikeasti aloittaa vaihto uuteen nappulaan, mutta ei viitsinyt enempää laittaa pakkia sekaisin.

Vielä mitä, reilun vuorokauden päästä (eli eilen illalla) tilanne oli edelleen sama, ja meinasi epätoivo iskeä. Koira oireilee syystä tuntemattomasta syystä, eikä riisi edellisten kertojen tapaan auta ollenkaan. (Viime kesänähän vauva-Väinöllä oli vatsa jatkuvasti löysällä sopimattoman ruuan takia, mutta riisi piti ulosteen koostumuksen kerättävänä.) 

Eilen vielä ennen nukkumaanmenoa pohdin erilaisia vaihtoehtoja ja muistin kaapissa lojuvan, täysin iskemättömän paketin Inupektia, joka ostettiin jonkun aikaa sitten Mustista ja Mirristä, tarkoituksena kokeilla sitäkin vatsavaivoihin. Lueskelin pakkausselostetta, josta kävi ilmi, että sen pitäisi auttaa myös kiinteyttämään ulostetta ripulin aikana.

Väinö veteli pillerit naamaansa tuttuun, ennakkoluulottomaan tapaansa ilman sen kummempia suostutteluja tai naamioimisia. Muutos näkyi jo heti tänään aamulla parempaan suuntaan, jätökset ovat taas kerättävissä. Jes! Lisää Inupektia aamupalalla, ja tätä kuuria jatketaan varmaankin tässä nyt parisen viikkoa, aina siihen saakka että päästään syömään pelkkää uutta nappulaa.

Liebster Awards -haaste

"Liebster Awardin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienimmätkin blogit saavat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle."

Säännöt:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen. 

3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa. 

4. Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille.

Meidät haastoi Maija ja Oiva blogista Oivallinenkoira, kiitos siitä! :)

Vastaukset Maijan meille esittämiin kysymyksiin:

1. Trimmattava vai nypittävä rotu?

Tällä hetkellä sanoisin trimmattava, koska mulla ei ole hajuakaan siitä, miten nyppiminen tapahtuu.

2. Montako koiraa haluaisit tulevaisuudessa (kerralla)?

Riippuu täysin elämäntilanteesta ja asumismuodosta, mutta ainakin kaksi ja ihan enintään kolme.

3. Mistä syötävästä koirasi tykkää eniten?

Tämä on paha, koska Väinö tykkää ihan kaikesta; niin syötäväksi kelpaavista kuin kelpaamattomistakin. Ainakin noiden uusimpien, itse tehtyjen naudanmaha-kananmuna -namien, myötä pojan treeni-into on kasvanut huimasti.

4. Osuuko koirasi painon ja korkeuden osalta rotumääritelmään (jos rotukoira)?

Piti ihan käydä vilkaisemassa rotumääritelmää, että mitä siinä oikein sanotaan painosta. Villakoirakerhon sivuilla rotumääritelmässä ei ollut mainintaa, mutta Wikipedia osasi kertoa ison villakoiran painavan noin 20-25 kiloa. Näin ollen korkeuden mukaan osuu, painon osalta ei.

5. Missä koirasi nukkuu/nukkuvat yöt?

Väinö nukkuu huoneessani, patjallaan pöydän alla.

6. Jos saisit yhdistää kahden eri rodun luonteen ja ulkonäön, mitkä ne olisivat?

Hmm, tämäkin on vaikea. Mulla ei nyt ihan hirveästi ole kokemusta eri rotujen luonteista, ja haaverotukin on kokonaisuudessaan loistava.

7. Onko jotain mitä tekisit nyt toisin koirasi/koiriesi kasvatuksessa (ihan pentuvaihe)?

Hihnakoulutuksen olis saanut ottaa ihan tosissaan aivan alusta asti. Pentua olis myös voinut kuskata enemmän eri paikkoihin ja tutustuttaa eri asioihin, vaikka tuo ei nytkään ole niin pelkuri, että se häiritsisi tai haittaisi arkea.

8. Mikä on seuraava tavoitteenne koirasi/koiriesi kanssa?

Tuo samainen hihnakäytös, ja se, että kaikki neljä tassua pysyvät maassa superkivoista ihmisistä huolimatta.

9. Kuinka usein asteikolla 1-10 höpötät koirallesi (1= en lähes koskaan, 10= lähes joka tunti)?

10 :D

10. Ottaisitko koirallesi/koirillesi mieluummin uusitut varusteet vai kahden kuun ruoat?

Kahden kuun ruoat. Niihin sitä rahaa nyt uppoaa eniten.

11. Oletko itse harkinnut kasvattamista? Mikä rotu?

Onhan se käväissyt mielessä, mutta kuulostaa niin suuritöiseltä ja perehtymistä vaativalta, että tuskin siihen tulee lähdettyä. Roduksi tällä hetkellä valitsisin todennäköisesti jonkin villakoiran, luultavasti ison sellaisen.

Mukaan haastan (vain koiramaisia, alle 200 lukijan blogeja näköjään tällä kertaa):

Living with Whites

Luonnonlapsi

Mermarittan Paddington

Novascotiannoutajat Pablo ja Bitti

Paikka ja hyppy

Pehmunen

Pumikaksikon matkassa

So God Created A Dog

Suurpuudelit Piitu ja Muusa

Team Villava

Valkoista arkea

Kysymykset haastetuille:

1. Onko sinun koirasi hyvä/hyviä syömään?

2. Entä onko koirasi kova/kovia pistelemään lenkin varrelta poskeensa asioita, jotka eivät syötäväksi kelpaa?

3. Jos on/ovat, mitä kaikkea mahaan on mennyt ja mitä toimenpiteitä on jouduttu suorittamaan niiden pois saamiseksi?

4. Oletko ollut tyytyväinen valitsemaasi rotuun/rotuihin? Onko siitä/niistä paljastunut jotakin, mitä et ole osannut odottaa?

5. Jos olisi pakko valita joku muu rotu, kuin mitä sinulla jo on, mikä se olisi? Miksi?

6. Onko sinulla koirien lisäksi muita eläimiä? Jos on, mitä ja miten koirat tulevat niiden kanssa toimeen?

7. Koirasi lempilelu?

8. Miten palkkaat koirasi harrastuksissa/koulutustilanteissa?

9. Haluaisitko ottaa uuden koiran? Jos kyllä, minkä rotuisen?

10. Kuinka paljon koirasi lenkkeilevät päivässä?

11. Onko koirallasi pahoja tapoja? Jos on, niin mitä?

Voihan vehnä

Viimeisimmällä eläinlääkärikäynnillä me saatiin siis Väinön iho- ja vatsaongelmiin neuvoksi jatkaa eri ruokien kokeilemista. 

Otettiin Natural Choicen lammas-riisi -nappulan jälkeen kokeiluun Purenaturalin GrainFree lammas-riisi -nappula, sitä syöty nyt vähän vajaa kuukausi(ko?). Havaittavia muutoksia ei ole tapahtunut. 

Facebookissa Isovillakoira -ryhmässä Väinöstä julkaisemani kuvan kommenteissa tulimme Väinön veikan omistajan kanssa vertailleeksi koiriemme ruokintaa, jolloin mainitsin ohimennen etsivämme edelleen sopivaa nappulalaatua. 

Siskon omistaja ja pari muuta heittivät vinkkejä, joista intoutuneena heitin erääseen toiseen villakoiraryhmään kyselyn koirien iho-ongelmia aiheuttavista ruoka-aineista, muista aiheuttajista sekä siitä, miten vaivoja voisi lähteä hoitamaan. Neuvoja tuli kiitettävästi ja siellä oli monia ruoka-aineita, joita kokeeksi voisi lähteä välttelemään. (Myös pullataikinaa käskettiin olemaan antamatta, siinä kohtaa kävi mielessä, että kuinka typeränä mua ihan oikeasti pidetään.) 

Viljathan siellä tuli mainituksi lähes joka kommentissa. Tuo meillä on jo hoidossa, koska viljaton koiranruoka, ajattelin, kunnes joku mainitsi dentastixejen aiheuttavan heidän koirillaan oksentelua. Mielenkiinnosta vilkaisin kyseisten purutuotteiden pakkauksen takapuolta, ja hetken päästä kirosin ajattelemattomuuteni maasta taivaaseen. 

Ihmettelen, miksi viljaton koiranruoka ei vaan auta, mutta samalla syötän nelijalkaiselleni päivittäin täydennysrehuja, joiden raaka-aineluettelo alkaa viljalla?! 

Lisäksi niiden itse tekemieni koulutusnamejen raaka-aineissa oli vastaajien mukaan monia yleisesti allergisoivia ainesosia. 

Nämä kaksi menivät nyt sitten kieltoon Väinöltä. Tästä eteenpäin pelkkää nappulaa, kunnes saadaan selkoa, että auttaako se oikeasti vai ei.

Väinö 1 vuosi 3 kuukautta

Nyt saa sitten irokeesi kyytiä, niin voidaan alkaa kasvattamaan turkkia talven varalle. Jos sais vihdoin jonkun terrieriviritelmän leikeltyä, vähän paremmalla menestyksellä kuin viime talvena...

Viidakkoon

Rakentavaa palautetta (pösilölle, joka ei millään kykene sisäistämään sitä, että hihassa pitäis kulkea kiskomatta...)

Arkitottelevaisuuskurssi kokonaisuudessaan & muita kuulumisia

*kuvat eivät liity tapaukseen


Tuli tosiaan tuo arkitottelevaisuuskurssi taputeltua maanantaina, kun käytiin tekemässä viimeinen "tunti" korvauskerran muodossa. Sanoisin tämän kurssin kyllä olleen meille hyödyllinen, oli loistavaa kun sai ihan luvan kanssa kysellä mieltä painavia asioita ihmiseltä, joka oikeasti osaa nämä hommat. Käteen jäi paljon neuvoja useisiin, niin tokon alkeisiin kuin arkea helpottaviinkin, juttuihin.

Listaan tähän nyt (lähinnä itselle muistutukseksi) kaiken, mitä me noiden viiden kurssikerran aikana:

- ohittaminen ("ohi")
- puolen vaihtaminen ohittamisen yhteydessä ("vaihda")
- hihnakävely
- perusasento ("sivu")
- seuruu ("vierellä")
- seuruusta paikalleen jääminen ("paikka")
- seuruusta maahanmeno ("maahan")
- istumassa odottaminen ja siitä luoksetulo ("istu", "paikka" ja "tänne")

Toivottavasti muistin kaikki! Jokainen vaatii vielä PALJON treeniä, ja ainakin seuruu pitää lähteä opettelemaan ihan perusteellisesti alusta.



Kurssin myötä on alkanut entistä enemmän ärsyttämään se, miten Väinöltä tuntuu puuttuvan ihan kokonaan sellainen juttu kuin miellyttämisenhalu. Mitään ei voi tehdä ilman, että tietää sen namipalkan olevan tulossa. Korvat ihan hukassa, edes kehu "hyvä" hihnassa kävellessä ei aina saa katsetta minuun, vaikka Väinö tietää siitä seuraavan namia.

Lenkillä koira eksyy liian kauas flexissä (joojoo, ei pitäis käyttää flexiä jos haluaa koiran joskus oppivan kävelemään hihnassa...), pyydän tulemaan luokse. Mitä tekee Väinö? Lähtee hiiitaaaasti kävelemään luokse, saattaa käydä pissalla tai nuuhkaista kukkaa matkalla. Ei vahingossakaan katso minua kohti. Jää parin metrin päähän, katse mielenosoituksellisesti johonkin kaukaisuuteen.

Onko tuo vaan sitä, että murkkuikäinen pentu kokeilee, mitä on pakko tehdä ja mitä ei? Millä pysyt jämäkkänä ja vaadit saman verran kuin ennenkin, kun koiraa ei vaan tee kunnolla? Pelkään koko ajan, että annan liian helposti periksi tai en vaadi tarpeeksi, ja koiran tähänastinen koulutus on sitten ihan päin mäntyä...

Tai sitten olen vaan käsittänyt väärin sen, miten miellyttämisenhalu ilmenee koirassa. Mä itse ajattelen niin, että koira tekee innolla kun pyydetään, vaikka namia ei aina olisikaan houkuttimena.



Sitten niihin muihin kuulumisiin. Tässä kesän aikana ollaan reenailtu sen verran, että ollaan tehty koirakoululäksyjä. Muuten ollaan vaan oltu ihan chillisti, leikitty ja lenkkeilty. Kerran yritettiin jo käydä uimassa, mutta Väinöä se ei oikein ilahduttanut. Lelua voi hakea, jos tassut vaan ylettävät pohjaan. Vesikin on niin kylmää, etten itse sinne oikein pysty menemään Väinölle houkuttelijaksi. Jos ne vedet vielä vähän lämpenisivät, niin päästäisiin ihan kunnolla uimaopettelemaan!

Ruoka lähti taas vaihtoon, Pure Naturalin Grainfree Lamb -nappulaa tällä kertaa. Vielä ei ole muutoksia näkynyt - muuten kuin että aluksi hiukan vaihdosta löystynyt vatsa "korjaantui" parissa päivässä - ja eipä niitä vielä näkyä kuuluisikaan.

Siitä, koska postaan seuraavan kerran ja mistä aiheesta, ei ole mitään tietoa. Kuvia on tullut otettua tosi vähän, syynä se ettei hihnalenkeillä oikein pysty koiraa kuvaamaan ja uimareissuilla joudun itsekin lutraamaan vedessä, jolloin kamera on vähän vaarassa kastua. Aidattu takapiha olis parasta.

Reipas koululainen

Saatiin toiselle koirakoulukerralle meidän hovikuvaaja Maija mukaan ;) Aloitettiin siis toukokuun lopulla Arkitottelevaisuuskurssi Riikan johdolla Riikan hauskassa koirakoulussa. Kerta viikkoon meidän pitäisi Hakametsän jäähallin parkkipaikalla käydä palloilemassa, mutta jo toinen (eli viime viikon maanantain) kerta jouduttiin ikävästi perumaan sateen takia.



Kaikesta häiriöstä huolimatta Väinö keskittyy aika kivasti siihen, mitä ollaan tekemässä. Tai siis, miten vois olla keskittymättä, kun mulla on nakkia kädessä? Mitä nyt vähän yritti eilenkin sinkoilla milloin Maijan tai kurssin vetäjän luokse, milloin taas tuulessa lentelevien lehtien perässä.



Ollaan oltu näillä kahdella kerralla jo niin eteviä oppilaita koko porukka, että meidät ylennettiin arkitottelevaisuuskurssilaisista alkeistokon kautta kisaavien ryhmään :D Olen kyllä tosi tyytyväinen siihen, kuinka nopeasti Väinö tajusi, että pitää tosiaan pysyä siellä maassa, vaikka mä lähdenkin kävelemään. Ja ennen eilisen kertaa Väinö on suorittanut 'maahan' käskyyn liitetyn toiminnon käymällä maassa ja ponkaisemalla saman tien istumaan.

Ensimmäinen yhteinen vuosi takana

Aikalailla tasan vuosi sitten pysähdyimme äitini ja pikkusiskoni kanssa isovillakasvattajan kotipihaan, tarkoituksenamme vihdoinkin hakea pentu kotiin. Marianne päästi meidät sisään, ja menimme sen verran pentulaatikon kautta keittiöön, että Aamukajon Silkkii napattiin mukaan ja meidän kanssa pöydän ääreen istumaan.



Käytiin paperit ja pentupaketti, joka sisälsi muunmuassa ruokaa, lelun ja ruokakupin, läpi. Sitten sain pikkuisen pideltäväkseni, ja sain harjoitella pesun ja kuivauksen.

Melkein liian pitkältä tuntunut odotus oli viimein palkittu, ja sain viedä ensimmäisen oman koirani kotiin. Ensimmäinen päivä meni hämmästellessä uutta perheenjäsentä, joka ensitöikseen huoneeseni päästyään veti riemuhepulit vauvojen makuupussin narujen kanssa.

Välillä pitää vähän heittää kouluheppojen liikkeitä väliin :D

Varsinkin ensimmäinen viikko, joka meni uusiin rutiineihin totutellessa, oli yllättävän stressaava. Pennussa joutui tottakai olemaan kiinni 24/7 (ja tarvitseehan se edelleenkin vähän vahtimista, ettei keksi mitään omia viihdykkeitä), ja väsyneenä iltaisin tuntui aina siltä, etten ikinä saa kasvatettua tuosta kunnon koirakansalaista.

Kouluttaminen onkin ollut yllättävän vaikeaa: hihnakävely ei suju edelleenkään, se on paljon vaikeampi opettaa, kuin kuvittelin. "Sen kun vain pysähdyn aina, kun pentu vetää, ja jatkan matkaa kun hihna löystyy". Ja paskat, ei tuota kiinnosta yhtään, vaikka matka hetkeksi aikaa katkeaisikin!
Vieraiden vastaanottamisessa kotiin, tai tuttujen tapaamisessa ylipäätänsäkään missään on vielä toivomisen varaa; olisi kiva, jos kaikki neljä tassua pysyisivät maassa koko tapaamisen ajan. Trimmaamisessa mennään ensin eteen ja sitten taaksepäin. Vielä se ei ole kovin nautinnollista hommaa, mutta kärsivällisesti harjoittelemalla ja palkkaamalla toivottavasti pian on.


Onneksi on facebookryhmiä ja kasvattaja, että on paljon ihmisiä joilta kysellä tyhmiä ja vähän vähemmänkin tyhmiä juttuja. Varmistella asioita, joiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä. Ja kasvattajasta puheen ollen, en vois kuvitella parempaa. Tosi kiva on ylipäänsä koko Aamukajon porukka, ja odotan innolla, koska päästään taas näkemään sukulais-villapöksyjä ja heidän omistajiaan.


Kaikista murrosikäisen hormonihuuruisista sekoiluista huolimatta voin tyytyväisenä todeta, että oikein passeli pentu ollaan saatu! Ei liian helppo eikä liian vaikea, varmasti Väinön kanssa puuhailusta saan tarpeeksi eväitä pärjätäkseni hyvin ja vielä paljon paremmin myös seuraavan koirani kanssa.

Eläinlääkärillä #3

Käytiin viime torstaina eläinlääkärillä hakemassa todistusta yksikiveksisyydestä (no ei vais, kyllä se toinenkin siellä on, mutta jossain muualla kun missä pitäisi..) ja samalla näyttämässä alapurentaa&oikeaa alakulmuria, joka ei ihan näytä siltä, miltä pitäis. Kyseltiin myös, että viittaako Väinön venyttelyt, pierut, röyhtäykset ja hilseily johonkin ruoka-/vatsaongelmaan.

Vasemmalta puolelta hammaskalusto näyttää melkein hyvältä, vähän on kulmuri liian edessä, kun ottaa kiinni tuohon viereiseen hampaaseen.

Kun taas oikealta ei - kulmuri ihan väärässä välissä kärsimässä kiillevaurioista.

Todistus saatiin. Hampaille ei kuulemma tarvitse ainakaan toistaiseksi tehdä mitään. Ja ruoka menee vaihtoon, TAAS. Ensin kokeillaan, josko Inupekt Fortesta apua, samalla kun syödään tuo nykyinen ruokapussi tyhjäksi, sitten jatketaan ruokatestejä luultavimmin Purenaturalin herkkävatsaisten ankkaruualla.

Meidän "vuosipäivän" postauksen julkaisupäivä lähestyy uhkaavaa vauhtia, pitäisi kuvakollaaseja ja videoita alkaa kasailemaan kokoon. Jotain onkin jo valmiina, mutta silti olis vielä hommaa.

Ihana panda

Mummulassa

Ai että, se tunne kun ei tarvinnut enää kantaa kahtakymmentä kiloa kerrostalon neljänteen kerrokseen tai sieltä alas! Käytiin mummuloimassa viime viikonloppuna ja koska oli nätti sää, intouduttiin vähän lähtemään lenkin yhteydessä ottamaan kuvia. Tuo kelvollisten kuvien saalishan jäi vaihteeksi taas aika pieneksi, mutta ottakaa tästä nyt nämä pari:

Pitkästä aikaa maankaatopaikka w. Oiva

Still alive.
Koulu kaikkine velvollisuuksineen painaa päälle oikein olan takaa, tässä viimeisessä jaksossa poikkeuksellisesti melkein alusta asti, eikä blogin päivittämiselle oikein ole löytynyt aikaa. Eikä sitä aikaa varmaan hirveästi tule löytymään ennen toukokuunloppua.
Toisaalta, eipä meidän elämään mitään erikoista ole kuulunutkaan. Nyt sitten, kun valokuvauskurssin asettaman pakon takia olen kanniskellut kameraa mukana lenkeillä, on ollut jotain postailtavaakin.

Käytiin toissapäivänä Maijan ja poikien kanssa maankaatopaikalla rallittelemassa (tosin juoksenteleminen jätettiin pääosin nelijalkaisten hoidettavaksi) ja pääsi pojat pitkästä aikaa riehumaan vapaina.



Vauhtia riitti, mutta vaarallisilta tilanteilta vältyttiin aina siihen saakka, kunnes päätettiin ottaa riski ja poistua maankaatopaikan kukkuloilta maakasan suhteellisen jyrkkää rinnettä pitkin. Kun matkaa alas oli enää suunnilleen alle puolet, näytti reitti niin hankalalta, että ajattelin meidän molempien pääsevän suuremmalla todennäköisyydellä ehjinä alas, jos päästän Väinön irti. Sinne se juoksi alas, mutta tuli saman tien ylös ja ravasi rinnettä edestakaisin samalla vaarallisen näköisesti loikkien. Lopulta Väinökin malttoi jäädä maankamaralle, kun oltiin kaikki neljä päästy alas asti. Enää ei tuota reittiä, siis seuraavalla kerralla..



Punkkeja ei tainnut tuolta reissulta tarttua mukaan. Vähän on jo kauhujuttuja kuulunut punkeista, ja itsekin kuukausi-pari sitten bongasin yhden kävelemästä käsivarrellani sisällä. Vois alkaa jotain punkkilääkettä mietiskelemään pikkuhiljaa, niin ei tarvitsisi stressata aiheesta ihan niin paljoa.

1-vuotias Väinö

Olin mokannut tämän postauksen ajastamisen (toisin sanoen en muistanut julkaista..) ja huomasin tämän vasta nyt olevan luonnos!

Niin se aika vaan kuluu, ihan mahdottoman nopeasti, ja Väinö on jo iso poika!

Ensin mun oli tarkotus kirjottaa tähän sellainen ah niin kliseinen "voi kun aika on mennyt nopeasti ja me ollaan Väinön kanssa opittu niin paljon ja... päläpälä" -teksti, mutta säästän teidät siltä vielä toistaiseksi ja palaan asiaan kesäkuun alussa, kun on meidän "vuosipäivä".

BTW juurikin kymmenisen minuuttia sitten poistin alustavasti valmiiksi kirjoittamani ja kokoamani vuosipäiväpostauksen epähuomiossa, joten pieni lisäaika sen julkaisemiseen ei olekaan pahitteeksi. En nimittäin usko, että motivaatio sen uudelleenkirjoittamiseen palaa aivan lähiaikoina.

Nappulahaaste #1

Tässähä on taas hyvän aikaa vierähtänyt tämän videon julkaisemisessa...


Vielä on tuossa hommaa, että saadaan nappulahaaste onnistumaan. Tuossa juuri kokeiltiin kolmatta kertaa, ja nyt ei Väinö enää edes yrittänyt maistaa nappuloita ilman lupaa tai liikahtaa kertaakaan kesken kaiken, ja saatiin ensimmäisellä yrittämällä molemmat etujalat rajattua! Olen aika ylpeä. (Videossa tosin tehdään aamupalanappuloilla ennen ruokailua, myöhemmillä kerroilla ollaan tehty vasta aamupalanappuloiden jämillä, kun piski on ensin saanut aamupalansa syötyä.)

Roskiksien käyttämisen vaikeus

Varoituksen sananen, seuraava tekstipätkä saattaa sisältää rumaa kieltä..

Heräsin taas aamulla ennen herätystä, normaalia aikaisemmin. Ihan kuin olisin tässä kolmen viimepäivän aikana jotenkin vaistonnut sen, että kohta lentää yrjö, ja sopivasti herännyt kuuntelmaan Väinön kakomista. 

Mitä tällä kertaa sitten löytyi, pisti miettimään, että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu. Muovikääreen "perä", luulisin tuollaisia voivan olla vaikkapa koiranmakkarankääreissä. Suuaukko suljettu kiristämällä se umpeen, päässä roikkuu naru. Hassu yhteensattuma sinänsä, koska kaverin kanssa juuri tässä pari päivää sitten kiskottiin vaivoin tuollainen Väinön hampaista lenkillä. Siksi epäilys makkarasta heräsi, kun koira näköjään on kovin hanakasti niiden perään.

Myrkyttäjän tekosiksi en jotenkin usko (siis että makkara olis vaan leikattu kääreineen siivuiksi ja heitelty luontoon), koska Väinö ei siitä edellisestä ainakaan ole oireillut mitenkään. Voisiko joku tehdä sellaista, että heittelee tarkoituksella ruoilla hajustettuja roskia ympäriinsä tukkiakseen koiran suolen? 

Itse haluan uskoa, että ei, joten kallistun ihmiseen/ihmisiin jotka huolimattomuuttaan tai laiskuuttaan viljelevät roskia pitkin pihoja. En tajua, kuinka helvetin vaikeaa on laittaa ne roskat sinne roskikseen (nimim. olen nostellut mm. karkkipapereita ja koirankakkapusseja roskiksen ympäriltä, puolen metrin säteeltä, sinne roskikseen...) tai kerätä ne vaikka taskuun siksi aikaa, että roskis sattuu kohdalle? Näin koiranomistamisen myötä arvostus ihmisiä kohtaan, jotka roskiksia käyttävät, on noussut hurjasti, koska Väinö tosiaan kerää kaikki tupakat, karkkipaperit, nenäliinat ja tupakan tumpit matkalla jos vaan siihen saa mahdollisuuden. Syö miestä, kun joutuu lenkkeillessä keskittymään vain sen kyttäämiseen, että mihin Väinö todennäköisesti seuraavaksi ryntää herkuttelemaan. 

Joten hei ihmiset, oikeasti kerätkää ne roskat ja laittakaa ne roskikseen! Vaikka lukijakunnastani taitaakin ainakin suurin osa olla koiraihmisiä, joten varmasti ymmärrätte mistä puhutaan. (:

Kuvia vaan

Yleensähän tilanne on ollut niin, että kirjoitettavaa kyllä olisi, mutta kuvia ei. Nyt tilanne on päinvastainen (okei, ei aivan; kirjoitettavaakin olisi, mutta motivaatio siihen taas on kadoksissa..) ja muutamia kuvia tuonne koneen syövereihin on jäänyt pyörimään ilman sen kummempia käyttötarkoituksia.

Sitten keksin, että hei, enhän mä tarvitse mitään sen kummempaa tarinoitavaa julkaistakseni kuvasaastetta! Luulisi söpöjen villakoirakuvien kelpaavan ihmisille ihan muutenkin vaan (:

Naapurienkyttääjä vauhdissa. 

*haukotus*
Tässä tämä meidän "musta" villakoira. Viime viikonloppuna saatiin nauttia ihanasta auringonpaisteesta.

Toivottavasti en nyt sitten joudu hetken päästä kiroamaan sitä, kuinka kaikki tekstien kuvitukseksi kelpaava on julkaistu jo, ja joudun postaamaan pelkkiä tylsiä tekstipostauksia... Noh, kai sinne jäi vielä jokunen julkaisukelpoinen hätävaraksi takataskuun.

Väinö 10 kuukautta (43vko 5pvä)

Keksitalkoot

Jotain olin taas tainnut lupailla postaavani, ilmeisesti jo viime viikonloppuna? Noh, ei olis pitänyt luvata yhtään mitään. Ainakin temppuvideo viivästyy, ja niin tekevät myös pari kehitteillä olevaa asiapostausta. Perjantaina olis ollut postausintoa vaikka muille jakaa, mutta nyt sitten tunnollisesti tehtyjen (ja vieläkin kesken olevien) läksyjen takia viivytin blogihommiin tarttumista, ja niin se into vaan taas karkasi johonkin...
Tästä nyt kuitenkin pesee perjantain leipomisia.

Ihan alunperin näiden banaanikeksien ohje on lähtöisin kirjasta Leivo koirallesi. Itse kuitenkin bongasin tämän Oivan blogista, jonne se oli päätynyt ilmeisestikin blogista Pippuriparrat. 

Ainesosat:

1 banaani
2 porkkanaa
200g jauhoja (n. 3dl, tarkoitus oli laittaa kokonaan vehnäjauhoa, mutta kun sitä ei ollut puolta desiä enempää, täydensin niitä laittamalla loput sämpyläjauhoja)
100g hienoja kaurahiutaleita (n. 2dl muistaakseni, sovelsin tässäkin kohtaa, ja käytin kolmen viljan leseseosta)
0,5dl auringonkukkaöljyä (enkä taaskaan tehnyt ohjeen mukaan, vaan käytin oliiviöljyä :D)
vettä tarpeen mukaan (laitoin sen verran, että sain sekoitettua taikinan tasaiseksi)

Ja näin toimin:

Kuorin ja raastoin porkkanan. Muussasin banaanin. Mittasin jauhot, leseet sekä öljyn, ja sekoitin kaikki aineet keskenään. Levitin taikinan tasaisesti noin 1cm paksuiseksi levyksi uuninpellille leivinpaperin päälle. Paistoin sitä 180 asteessa, 25 minuuttia.

Ohjeen mukaan taikina muotoillaan suoraan kekseiksi ennen paistoa, ja paiston jälkeen niiden annetaan kuivua sammutetussa uunissa yön yli. Sen kummempia miettimättä jätin levyn uuniin, ja vasta aamulla tajusin että palasteleminen olisi toki voinut olla helpompaa ennen kovettamista :D Vaikka ihan hyvin kuivuneenkin levyn sai vielä sormin revittyä sopiviksi paloiksi treenipalkkakäyttöön.

Mainio tapa viettää aurinkoinen sunnuntaipäivä

Päätettiin lähteä Maijan ja Oivan kanssa juhlistamaan metsäpoluille sitä, että aurinko suvaitsi kerrankin näyttäytyä meidän iloksi, ja vielä sellaisena päivänä kun siitä ehtii nauttimaan.

Ei ole kivan kaverin toimintaa syödä toveri elävältä.

Ollaan jo aikaisemmin kävelty pitkä metsälenkki Kaarinanpolulla, ja siellä me tänäänki saatiin tuo kolme- ja puolituntinen kulumaan oikein näppärästi.

Aika leuhka :D

En oikein enää uskalla Väinöä täysin vapaana juoksuttaa, kun sillä alkaa mopo keulimaan niin mahdottoman herkästi, ja koira on tosiaan mukava saada nopeasti kiinni kun se alkaa muristen testailemaan purukalustoaan käsiin (ja kaikkeen muuhunkin, mihin vain ylettää)... Tuo ei-toivottu käytös saadaan kyllä loppumaan nopeasti, ellei tiukalla ei-käskyllä, niin sitten viimeistään sillä kun poika kieräytetään selälleen lumihankeen.

Lisäksi liina perässä roikkumassa on tietysti kätevä, kun vastaan tulee muita koiria. Koirat ei kuitenkaan missään vaiheessa menneet meistä niin kauas, että ei olis ehtinyt nappaamaan kiinni ja estämään karkuyritykset. 

"Enkä muuten varmana katso kameraan."