Tuli tosiaan tuo arkitottelevaisuuskurssi taputeltua maanantaina, kun käytiin tekemässä viimeinen "tunti" korvauskerran muodossa. Sanoisin tämän kurssin kyllä olleen meille hyödyllinen, oli loistavaa kun sai ihan luvan kanssa kysellä mieltä painavia asioita ihmiseltä, joka oikeasti osaa nämä hommat. Käteen jäi paljon neuvoja useisiin, niin tokon alkeisiin kuin arkea helpottaviinkin, juttuihin.
Listaan tähän nyt (lähinnä itselle muistutukseksi) kaiken, mitä me noiden viiden kurssikerran aikana:
- ohittaminen ("ohi")
- puolen vaihtaminen ohittamisen yhteydessä ("vaihda")
- hihnakävely
- perusasento ("sivu")
- seuruu ("vierellä")
- seuruusta paikalleen jääminen ("paikka")
- seuruusta maahanmeno ("maahan")
- istumassa odottaminen ja siitä luoksetulo ("istu", "paikka" ja "tänne")
Toivottavasti muistin kaikki! Jokainen vaatii vielä PALJON treeniä, ja ainakin seuruu pitää lähteä opettelemaan ihan perusteellisesti alusta.
Kurssin myötä on alkanut entistä enemmän ärsyttämään se, miten Väinöltä tuntuu puuttuvan ihan kokonaan sellainen juttu kuin miellyttämisenhalu. Mitään ei voi tehdä ilman, että tietää sen namipalkan olevan tulossa. Korvat ihan hukassa, edes kehu "hyvä" hihnassa kävellessä ei aina saa katsetta minuun, vaikka Väinö tietää siitä seuraavan namia.
Lenkillä koira eksyy liian kauas flexissä (joojoo, ei pitäis käyttää flexiä jos haluaa koiran joskus oppivan kävelemään hihnassa...), pyydän tulemaan luokse. Mitä tekee Väinö? Lähtee hiiitaaaasti kävelemään luokse, saattaa käydä pissalla tai nuuhkaista kukkaa matkalla. Ei vahingossakaan katso minua kohti. Jää parin metrin päähän, katse mielenosoituksellisesti johonkin kaukaisuuteen.
Onko tuo vaan sitä, että murkkuikäinen pentu kokeilee, mitä on pakko tehdä ja mitä ei? Millä pysyt jämäkkänä ja vaadit saman verran kuin ennenkin, kun koiraa ei vaan tee kunnolla? Pelkään koko ajan, että annan liian helposti periksi tai en vaadi tarpeeksi, ja koiran tähänastinen koulutus on sitten ihan päin mäntyä...
Tai sitten olen vaan käsittänyt väärin sen, miten miellyttämisenhalu ilmenee koirassa. Mä itse ajattelen niin, että koira tekee innolla kun pyydetään, vaikka namia ei aina olisikaan houkuttimena.
Sitten niihin muihin kuulumisiin. Tässä kesän aikana ollaan reenailtu sen verran, että ollaan tehty koirakoululäksyjä. Muuten ollaan vaan oltu ihan chillisti, leikitty ja lenkkeilty. Kerran yritettiin jo käydä uimassa, mutta Väinöä se ei oikein ilahduttanut. Lelua voi hakea, jos tassut vaan ylettävät pohjaan. Vesikin on niin kylmää, etten itse sinne oikein pysty menemään Väinölle houkuttelijaksi. Jos ne vedet vielä vähän lämpenisivät, niin päästäisiin ihan kunnolla uimaopettelemaan!
Ruoka lähti taas vaihtoon, Pure Naturalin Grainfree Lamb -nappulaa tällä kertaa. Vielä ei ole muutoksia näkynyt - muuten kuin että aluksi hiukan vaihdosta löystynyt vatsa "korjaantui" parissa päivässä - ja eipä niitä vielä näkyä kuuluisikaan.
Siitä, koska postaan seuraavan kerran ja mistä aiheesta, ei ole mitään tietoa. Kuvia on tullut otettua tosi vähän, syynä se ettei hihnalenkeillä oikein pysty koiraa kuvaamaan ja uimareissuilla joudun itsekin lutraamaan vedessä, jolloin kamera on vähän vaarassa kastua. Aidattu takapiha olis parasta.
Väinön kanssa lähtisin tekeen ihan perus kontaktiharjoituksia ja ulkona kehuisin ja palkkaisin aina kun ottaa kontaktia. Lisäksi vahvistaisin paljon sosiaalistapalkkaa, jos koira ei reagoi siihen toivotulla tavalla. Itellä ei oo hirveesti kokemusta murkkuiän tuomista vaikeuksista, kun meillä molemmilla koirille se ikä on mennyt todella helposti ja huomaamattomasti ohi. Murkkuikäsen koiran kanssa ei kyllä ehkä kannata treenata niitä vaikeimpia asioita, jos tuntuu, että perusasioidenkin kanssa joutuu vänkäämään. Tsemppiä ja kärsivällisyyttä!
VastaaPoista