Sivut

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

26.2.2014

Persoonallinen otsikko tälle postaukselle, mutta en vaan millään kyennyt keksimään aihetta avaavaa otsikkoa...

Huhtikuun alussa pitäis pentueellinen villakoiravauvoja putkahtaa maailmaan, ja toinen pentue sitten vähän myöhemmin keväällä/kesän alusta. Varailemaan ei kylläkään päästä ennen kun pennut ovat syntyneet, mutta eipä se juurikaan haittaa.
Toisaalta ei millään malttaisi odottaa, mutta toisaalta ei kyllä ole mikään kiire... Huoli siitä, että musta ei olekaan koirankouluttajaksi, kasvaa päivä päivältä. Oon siis edelleen tosi varma että haluan koiran ja että oon valmis yrittään, mutta jotenkin saan koiran kouluttamisen kuulostaan ihan hirveen hankalalta. Uskon/toivon että se kuulostaa paljon vaikeammalta kun mitä se sitten käytännössä tulee olemaan!
























Lähinnä nyt oon pyörinyt vaan (villa)koira-aiheisilla sivuilla ja lueskellut kirjoja. Tällä hetkellä mulla on menossa tuo Cesar Millanin Pentukoulu, tykkään tosi paljon! Tuntuu kuitenkin välillä että tuo Millan on vähän liian pro koirankouluttaja, jotta sen tekniikoita vois soveltaa itse. Olen kuitenkin tuota lukiessa oivaltanut ihan tosi paljon juttuja, mitä en olis ikinä voinut itse osata ajatella!














Ollaan myös Maijan kanssa pyöritelty näitä koirajuttuja ihan tosi ahkerasti. Tehty suunnitelmat valmiiksi ens kesälle ;) Eivaan, ei nyt sentään. Ainakaan ihan kokonaan, haha.
Lähinnä ollaan siis pohdiskeltu pennun sosialistamista (Maijahan on myös hankkimassa koiranpennun, ja saa sen vissiin pari kuukautta ennen minua! Voisinkin linkata Maijan blogin tähän: www.oivallinenkoira.blogspot.com ) ja mietittiin että pitäiskö tehdä koiran ensimmäiselle kuukaudelle (kun se saapuu meille kotiin) oikein "lukujärjestys" johon merkitään, mihin asioihin tutustutaan ja mitä opetellaan milloinkin...

Eniten tässä jännittää se, että mitä jos se koira ei opikaan sisäsiistiksi tai olemaan yksin kotona, mitä jos se ei opikaan kulkemaan hihnassa, vaikka teoriatasolla tiedänkin, miten sen pystyy opettamaan. Pelkään että pienen pää menee ihan sekasin kun yritän ihan kokemattomana koirankouluttajana käskeä sitä :c

tiistai 11. helmikuuta 2014

Villainen vierailu

Päästiin vihdoinkin käymään siellä isovillakoirakasvattajalla juttelemassa. Koirakuume senkun vaan kasvaa! Tuntuu muutenkin että tosi monella on nyt koiranhankinta meneillään tai pieni pentu juuri haettuna kotiin.

Käytiin siellä kasvattajalla siis toissapäivänä, eli sunnuntaina. Meitä oli siellä vastassa kolme isovillakoiraa, joista yksikään ei kyllä ollut se tämän kasvattajan oma narttu, joka tulee mahdollisesti olemaan meidän pennun äiti. Sen kasvattajan tutuillekin on kyllä tulossa pentuja, ja sen pentueen äiti (joka on myös heidän oma kasvatti) oli yksi niistä kolmesta.

Ehdin jo ennen kasvattajalle menoa kysymään luvan kuvien ottamiseen, mutta tulin siihen tulokseen, että kannan kameran sinne vasta jos ja kun mennään pentuja katsomaan. Se "meidän pennun äiti" ollaan astuttamassa heti kun sille tulee juoksut, mutta se saattaa tapahtua vasta huhtikuussa. Joudutaan siis varmaan odottelemaan pentua vielä tooosi pitkään...