Koiraton elämä

Iski kamala ikävä höpönassua näitä kuvia katsellessa. Mitä vain antaisin, että saisin sen tänne paijattavaksi! :(

Tuntuu tyhjältä, on oudon hiljaista. Yhtäkkiä ei tiedä, mitä tehdä kaikella vapaa-ajallaan. Ei tarvitse kytätä kelloa pitääkseen ulkoiluvälit sopivan mittaisina tai ruokkiakseen nelijalkaisen ruoka-aikoina. Ylipäätään eläimen läsnäolon puutteen huomaa yleisessä ilmapiirissä, vaikkei se koira siinä ympärillä koko aikaa hääräisikään. Ulkona ei tule hirveästi enää käytyä, koulumatkoja lukuunottamatta. Sitä tulee vain istuskeltua yksinään neljän seinän sisällä, tuijoteltua tietokoneen näyttöä tai vain maattua selällään keskellä lattiaa.

Nyt mä voin laskea ruokalautasen pöydän reunalle ja heittää sukkaparin hetkeksi sängylle ilman pelkoa siitä, että ne on silmänräpäyksessä popsittu parempiin suihin. Leluja ei ole koko ajan jäämässä oven väliin tai jalan alle. Kukaan ei ole ovikellon soidessa ryntäämässä haukkuen pystyyn varoittamaan tulijoista, kukaan ei ole samantien tarkkaavaisena jaloillaan ja seuraamassa kynnet lattiaan rapisten lähtiessäni liikkeelle. Mua ei tuijoteta nurkan takaa, lelu suussa ja alta kulmien, häntä puolelta toiselle heilahdellen, haastamassa leikkiin. Huomiota kaipaava karvakuono ei tule lepuuttamaan leukaansa mun reidelle mun istuessa syömässä tai koneen äärellä.

Onneksi mä sentään voin paeta uuden opiskelijaelämäni tyhjyyttä ja tylsyyttä kotiin viikonlopuiksi, nähdä tuttuja ihmisiä ja ennen kaikkea vietää aikaa maailman parhaan, karvaisen kaverini kanssa. Niin, mä koen kotini edelleenkin olevan siellä Tampereella. Isoksi osaksi varmasti sen takia, että tämän ensimmäisen opiskeluvuoteni jälkeen muutan takaisin vanhempien katon alle ja suoritan asepalvelukseni sieltä käsin, mutta paljon painaa myös se rakas piski.

Tässä nyt on muutama viikko jo mennyt, mutta kaikesta ajasta ilman tekemistä huolimatta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa fiiliksiäni koirattomasta osasta elämääni. Blogi onkin tässä viime aikoina ollut tosi hiljaa, mitä en jaksa kyllä edes enää lähteä pahoittelemaan. Kirjoitan silloin kun siltä tuntuu ja silloin, kun jotain kerrottavaa oikeasti on. Ja koska meidän päivät Väinön kanssa on ollut vain perus leikkiä, ruokintaa ja lenkkeilyä (ja nyt ei edes sitä), ei siitä mitään kovin mielenkiintoista edes saisi postaus toisensa perään aikaiseksi. Iskin tässä nyt kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun yhdistin tämän ja jo pidempään luonnoksissa roikkuneen mummulakuva-postauksen.. :D

Ja jos joku kaipailee enemmän juttuja meidän arjesta, niin Väinön Instagram- tiliä (@standardpoodlevaino) mun tulee kuitenkin ihan pikkuisen päiviteltyä ahkerammin!

Niitä kliseisiä "uusia tuulia"

Mä olen ihan varma, että joskus pari kuukautta sitten lupailin kirjoittelevani siitä, mikä mua ja Väinöä tulevaisuudessa odottaa, sitten kun tietäisin kaikesta paremmin. No, sitä postausta en onnistunut enää löytämään, mutta nyt olisi kuitenkin aika valottaa vähän sitä suuntaa.

Huhti(?)kuussa mä tosiaan sain PAM:ini eli suomeksi palveluksenaloittamismääräyksen. Se tarkoittaa sitä, että nyt ei enää mietitä inttiin lähtemistä, vaan sinne on mentävä! Palvelukseni aloitan 3.7.2017 ja tarkoitus olis siellä kuluttaa aikaa vähintään 9 kuukautta.

Huhtikuussa tapahtui myös sellainen tosi mieluinen juttu, että sain kesätöitä. Olen nyt puurtanut Tampereen kaupungilla siitä lähtien täyttä työviikkoa, kahdeksaa ja puolta tuntia päivässä. Sopimus olisi elokuun loppuun saakka, mutta joudun (ikäväkseni) irtisanomaan itseni jo kuukautta aikaisemmin, koska kävi sellainen juttu, että...

... pääsin (kaikista odotuksista huolimatta) kouluun! Aloitan turvallisuusalan perusopinnot elokuussa, mikä tietää muuttoa Espooseen.

Väinön kannalta tämä kaikki tarkoittaa sitä, että siitä tulee vanhempieni puudeli kolmen vuoden ajaksi. En voi ottaa sitä mukaan opiskelemaan lähtiessäni, koska asumismuodoksi on edullisuutensa takia valittava soluasunto ja niissä ei lemmikkieläimiä saa pitää. Siispä haikein mielin jätän elämäni ainoan sisällön ja rakkaimman asian Tampereelle viikoiksi ja käyn sitä viikonloppuisin moikkaamassa.

Se, mitä tapahtuu turvallisuusvalvojaksi valmistumiseni jälkeen, on sitten taas hiukan hämärän peitossa. Varmaa on se, että aion pyrkiä siihen kouluun, jossa viimein kouluttautuisin haaveideni ammattiin, eli Poliisiammattikorkeakouluun. Mutta pääsenkö sinne vai en? Ja jos en pääse, mitä sitten teen? Näihin kysymyksiin lähden vastauksia selvittämään muutaman vuoden kuluttua! :)

Olo on nyt kuitenkin helpottunut ja jokseenkin turvallinen, kun jo pitkään pelkäämäni tulevaisuus alkaa saada jotain muotoja ja asiat alkavat varmistua. Ainoastaan Väinöstä "luopuminen" niin pitkäksi aikaa harmittaa todella, mutta onneksi meillä on montamonta vuotta yhteistä aikaa vielä senkin jälkeen, kun tämä paha hässäkkä tässä on ohitse!

Kaksijalkaisesta tuli ylioppilas! (4.6.2016)

Ärsyttävää saamattomuutta taas ilmassa tämän blogin päivittämisen suhteen, mutta sainpahan nyt vihdoin aikaiseksi kirjoittaa parin viikon takaisesta valmistumisestani. Muuten tässä ei oikein ole mitään Väinöön liittyvää kerrottavaa, mutta halusin esitellä Väinön juhla-asustuksen, joka mun mielestä toimi hyvin ja oli kaikenlisäksi ihan hienokin. :)

Kun äiti sanoi, että perheen miehille juhliin valkoinen kauluspaita ja musta rusetti, niin tottakai myös perheen pienimmälle miehelle piti sellaiset järjestää!

Oikea vai vasen?

Koiranomistajat on syvältä. Niin syvältä! Sanon näin, vaikka se onkin tosi rankasti yleistetty ja vaikka itsekin kuulun samaan ihmisryhmään. Turhauttaa vaan niin ne, jotka ajattelevat olevansa aina ja kaikessa oikeassa, ne jotka kuvittelevat voivansa tehdä mitä vain ja muiden sitten tanssivan heidän pillinsä tahtiin. Pääasiassa tämä turhautumisavautuminen tulee nyt koskemaan koiran kanssa liikkumista lenkillä ja muiden koirakoiden huomioimista ohitustilanteissa.

Mä kysyn nyt ensin teiltä koiranomistajilta/koirien kanssa ulkona liikkujilta, jotka tämän lukevat ja vielä mahdollisesti vaivautuvat vastaamaankin, että pitäisikö koirakon teidän mielestä kulkea jalkakäytävän oikeaa vai vasenta reunaa? Mun mielipide tähän on oikea reuna, se olisi jotenkin loogisin, kun kerran Suomessa muutenkin on oikeanpuoleinen liikenne (tai miksikä sitä nyt sitten oikeaoppisesti sanotaankaan). Tai mulle se ainakin itselle on jotenkin "itsestäänselvyys", ja kuljenkin Väinön kanssa aina tien oikeaa laitaa, ellei vastaan sitten tule näitä koirakoita, jotka tulevat vastaan samaa reunaa eivätkä suostu väistämään.

Joskus aikaisemmin kun mun piti tästä kirjoittaa ensimmäisen kerran, lueskelin tieliikennelakia siinä toivossa, että siellä ohjeistettaisiin jalankulkijoita käyttämään jalkakäytävien/kevyen liikenteen väylien oikeaa reunaa, mutta finlex.fi -sivusto sanookin vain näin:

41 § (5.5.2006/343)

Jalankulku pihakadulla ja kävelykadulla

Sen estämättä, mitä 40 §:ssä säädetään, jalankulkija saa pihakadulla ja kävelykadulla kulkea kadun kaikilla osilla. Hän ei kuitenkaan saa tarpeettomasti estää ajoneuvoliikennettä.

Mutta silti olen sitä mieltä, että olisi paljon selkeämpää ja yksinkertaisempaa, jos kaikki kävelisivät tiettyä reunaa toiseen ja sitten sitä toista reunaa toiseen suuntaan. Ja koska itse käytän mieluiten oikeaa reunaa, tietysti haluaisin sen olevan sitten se reuna mitä kuljetaan. Vaakakupissa tietysti painaa myös se, että Väinö on aina kävellyt mun oikealla puolella ja pyrkii aina siellä myös kulkeemaan, ei siis osaa mun vasemmalla puolella oikein olla.

Se mikä mut just nyt sai tästä kirjoittamaan, oli aamulenkillä jälleen yksi ikävä kohtaaminen yhden näistä annalalaisista "Minähän kuljen vasenta reunaa ja sinähän olet se joka väistää. Piste." -koirakoista kanssa. Tai oikeastaan kahden koirakon, kun tämä pariskunta aina yhdessä kuskaavat kahta isoa koiraansa, kulkevat sitä vasenta reunaa peräkkäin, joskus useidenkin metrien päässä toisistaan.

Ihan normaalisti siis kuljettiin Väinön kanssa kevyen liikenteen väylän oikeaa reunaa, kun jo vähän kauempaa huomasin näiden tulevan meitä vastaan. Aloin vääntää Väinön kanssa siitä, että pitäisikö sen mennä mun vasemmalle puolelle vai ei, ja lopulta vedin sitä valjaista perässäni, kun se ei muuten sillä puolella olis pysynyt. Tässä tuli myös yksi toinenkin meidän ongelmista vastaan; Väinö ei aina uskalla kaikkia koiria vastaan kävellä edes vaikka koirat olisivat tien vastakkaisissa reunoissa, jos tie esimerkiksi on liian kapea. Nytkin Väinö löi liinat kiinni, kun ei uskaltanut niin läheltä kävellä niin isoja koiria kohti. Annoin sitten periksi ja hyppäsin koirineni nyt meidän vasemman reunan pusikkoon penkin taakse odottamaan, että koirakot pääsevät ohi. (Mä en yleensä tee näin, koska itseä ärsyttää remmirähjien kanssa kulkevat, jotka jäävät vähän matkan päähän penkkaan odottamaan riehuvan koiransa kanssa, että toiset pääsevät ohi. Vaikka Väinö nyt sentään olikin hiljaa.)

Tämä ensiksi tuleva nainen tiuskaisi mulle jotain epäystävälliseen sävyyn, tyyliin joko "Liiku sen koiras kanssa" tai "Älä liiku sen koiras kanssa". Sanoi mitä sanoi, niin en kuitenkaan jatkanut matkaa ennen kun se toinenkin koirakko oli mennyt ohitse. Jos olisin siinä tilanteessa pystynyt jäätymisen sijaan sanomaan vastaan, olisin varmaankin vähintään yhtä epäystävällisesti kehottanut ensin opettelemaan käyttämään tien oikeaa laitaa, niin kuin Suomessa on tapana, ja sitten vasta alkamaan neuvomaan muita. Siitäkin huolimatta, ettei tieliikennelaki sitä määrääkään. Tekisivät edes tilaa, jos on pakko vastapalloon muuten kulkea!

Väinö 2 vuotta!

Onnea Väinölle ja sisaruksille Aavalle, Lanalle, Urholle, Rasmukselle, Åkelle sekä Nandolle ja kasvattajille taas iso kiitos hienosta piskistä!

PPP

Tänään vietimme Väinön kanssa about puolikasta Puudelin PuunausPäivää konetöiden merkeissä. Puolikasta sen takia, että pesu ja kuivaus skipattiin (taas?), mikä on tietysti huonompi homma trimmerin terien kunnon kannalta. Ne varmaan alkaa kaipailemaankin terotusta, liian monta kertaa on tullut likaista koiraa koneteltua ja yksi meidän kolmesta terästä onkin jo sanonut itsensä irti.

Tassujen ja naaman lisäksi karvat lähti tällä kertaa myös jaloista. Kokonaan en halunnut nakuksi (no melkein nakuksi, 1,2mm terällä) vielä ajella uudelleen, kun ei nyt kuitenkaan vielä niin lämmintä ole. Jalat kuitenkin oli pakko, koska märällä kelillä hiekka jää jalkakarvoihin yllättävän sitkeästi kiinni, eikä lähde kunnolla vaikka kuinka suihkuttelee. Paahtakoot Väinö nyt sitten menemään hirvitrimmissään. :D



Seuraavan kerran karvat lähtee sitten vähän lähempänä kesää, sillä kertaa kokonaan ihan tukkaa myöten!

Heilapieni

Siis voi herranjestas mä en kestä! Päästiin tänään Väinön kanssa moikkaamaan vissiinkin huomenna yhdeksän viikkoa täyttävää tullikoiranalkua. Pieni labukkaneiti on oikein suloinen ja helpon oloinen pentu, kyllä mullekin tuollainen kelpaisi.



Heila (*Maijan, Oivan ja Heilan blogiin klik*) tuli ensin käymään meillä ja mä taisin vähän yliarvoida Väinön vieraiden koirien sietämisen; pieni pientu oli niin ihmeellinen otus, että Väinö vaan murisi ja itki vuoronperään, häntään tosin koko ajan samalla heiluttaen. Hirveästi en uskaltanut sitä päästää käsistäni, kun vauhti oli (ainakin) Maijan läsnäolosta johtuen niin kova, että pienin meinasi jäädä jalkoihin.





Sisältä siirryttiin ovesta ulos ja pellolle juoksentelemaan hetkeksi, mutta edelleen pelkäsin niin paljon Heilan tallaantumista, että Väinö joutui nopeasti takaisin sisälle. Sen jälkeen hain vielä kameran ja nappasin parit kuvat nappulasta.



Sitten vähän OFF TOPIC: jos jollain olis tiedossa, miten tehdä kuviin vesileima, joka on aina kuvanmuokkauksessa helppo lisätä kuvaan, voisiko hän ystävällisesti nostaa käpälänsä pystyyn ja vinkata mullekin? Kiitos :)

Löllöviikonloppu & kuulumisia

Mulla alkoi kesäloma! Alkoi tosiaan jo viime keskiviikkona, kun kävin viimeisen aineeni kirjoittamassa ja nyt on lukiorutistus itse valmistumista vaille valmis. (Vielä tosin en ihan hirveästi tuulettele, kun kirjoituksien lopullisia tuloksia ei ole julkistettu... Tiedä vaikka joutuisinkin pidentämään lukiosuoritustani puolella vuodella ":D") 

Tämä tarkoittaa sitä, että mulla on reilusti enemmän aikaa (lue: ei mitään muuta kuin aikaa) käyttää Väinön kanssa touhuamiseen ja ennen kaikkea tapojen opettamiseen. Nyt otetaan ihan ihan ihan oikeasti käsittelyyn hihnakävely ja ohittaminen, että saatais kontaktia paremmaksi ja Väinö mahdollisesti kiinnostumaan enemmän minusta kuin ihan kaikesta muusta. Voidaan sitten ehkä jonain päivänä alkaa harkitsemaan ulkona treenaamista ja irtipito-harjoituksia.

Treenaamisesta puheenollen, me ei olla ihan tosi pitkään aikaan tehty mitään treenijuttuja. Ei oikein ole intoa piisannut, kun en koskaan tule tuon kanssa missään lajissa (todennäköisesti) kisaamaan tai mitään. Nyt on kuitenkin alkanut tuntumaan siltä, että vois ihan huvin vuoksi ja myöskin sen kadoksissa olevan kontaktin kannalta ruveta treenaamaan tokojuttuja, meillä nyt kun kuitenkin on jonkinlainen pohja niille hommille sekä omien treenien että viimekesäisen koirakoulun ansiosta. Olen jopa miettinyt ilmoittautumista alkeistokokurssille, vaikka me nyt taidettiin Arkitottelevaisuudessa jo käydä nekin jutut (ja en sitten tiedä, että olisko siinä loppujen lopuks mitään järkeä).

Meidän viikonloppu oli tosi kiva ja rentouttava siitäkin huolimatta, että ei ole ollut mitään erityistä ohjelmaa. Yleensä tulee vähän sellanen fiilis, että johonkin olis kiva mennä, nähdä ihmisiä ja niin edelleen, mutta nyt en edes kaivannut sellaista.

Sen sijaan Väinön kanssa tuli puuhasteltua normijuttujen lisäksi paljon ekstraa verrattuna aikaisempaan, mistä olen ollut tosi innoissani ja tyytyväinen. Ollaan tehty lenkkiä kävellen ja juosten, leikitty ja temppuiltu paljon. Tottakai myös ollaan chillattu sohvalla ja nukuttu päikkäreitä. Kameraakin tuli kannettua mukana piiiitkästä aikaa lenkillä, mikä tuntui tosi mukavalta vaihtelulta ja tästä lähtien sitä vois alkaa raahaamaan mukanaan joka paikkaan, ainakin aina kun Väinökin on messissä. Että sais aina välillä jotain materiaalia tännekin.

Opeteltiin sulkemaan kaapin ovi käskyllä "kiinni" ja yritin myös saada piskiä hoksaamaan, että haluan sen asettelevan takajalkansa esimerkiksi kirjan tai tyynyn päälle. Toistaiseksi ei onnistuttu.

Kuulin myös vähän juttua, että ens viikonloppuna olis mahdollista päästä tutustumaan Maijan tullikoiraprjekti ja Oivan uuteen kaveriin Heilaan! Mä en tiedä, onko tuollaisen about luovutusikäisen pennun palloaminen mulle tällä hetkellä ihan sopivaa hommaa, varsinkin kun on aika kovasta pentukuumeesta tullut tässä viime aikoina kärsittyä. :D Jotain kuvan tai videon pätkää saatan siitä laittaa tännekin, ainakin jos Väinö pääsee pikkutyttöä moikkailemaan.

Nyt on taas tullut aika hyvin selostettua, mitä meille kuuluu tällä hetkellä ja seuraavan kerran palaillaan viimeistään 12.4. Väinön 2-vuotissynttäreiden merkeissä!

Lasketaan vuoden 2016 menot!

Vähän matkin Maijaa, joka blogiinsa listasi viime vuoden koiramaiset kulut. Ihan mielenkiinnosta, ja sitäkin varten, että olis joku käsitys, paljonko koiraan oikein menee rahaa vuodessa ja kuukaudessakin. Että osaa sitten omilleen muuttaessa varautua myös siihen.

Tammikuun menot menevät vähän arvailuksi, kun nyt vasta tuli mieleen aloittaa, mutta onneksi ei olla tätä vuotta vielä kovin pitkällä!

Ja sitten asiasta kukkaruukkuun, en ole varma, onko tullut Väinön Instagram -tiliä vielä tullut mainostettua. Tässä nyt kuitenkin tulee sekin samalla :)

@standardpoodlevaino

Ajatuksia koiran kanssa touhuamisesta

Kuvat © Maija Keppo

Eilen istuskelin perjantai-iltaa itsekseni samalla seuraten kavereiden yhteisien menojen sopimista whatsapp-ryhmässä ja voivotellen sitä, kuinka yksinäiseksi, tylsistyneeksi ja ulkopuoliseksi itseni tunsinkaan.

Näen kavereita yleensäkin tosi harvoin vapaa-ajalla, jos ei sitten satuta olemaan lomalla; on välimatkaa, koulutöitä ja harrastuksia, eikä aikataulut oikein millään meinaa sopia yhteen. Sitten kun jotkut suunnittelevat tekemistä, oma "syrjäytyneisyys" korostuu, vaikka itse tietoisesti olisikin jättäytymässä ulkopuolelle.



Tähän väliin joku voisi kysyä, miksi en sitten itse ottanut osaa yhteiseen tekemiseen, kun kerran olin seuran tarpeessa. Mua ei tällä kertaa huvittanut lähteä mukaan, koska tämänkertainen tekeminen ei ollut yhtään "mun pala kakkua". Ja nyt joku voisi haluta tietää, miksi en sitten itse ehdota joskus tekemistä, joka olis itselle mieleistä? Se taas johtunee surkeasta aloitekyvystäni ja siitä, että en tykkää tyrkyttää seuraani ja en kestä "pakkeja" ja seliseliseli..

No joka tapauksessa, päätin antaa periksi väsymykselleni ja vain piipahtaa Väinön kanssa nopeasti ulkona ennen painumista nukkumaan. Ulkona katselin hihnan päässä säheltävän nelijalkaisen touhuja ja aloin ajattelemaan asiaa tarkemmin: miksi valitan seuran puutteesta, kun paras kaverini makaa joka päivä jalkojeni juuressa, odottamassa sitä hetkeä kun mulla on sille aikaa? Tietenkään koira ei voi täysin ihmisseuraa korvata, mutta tällä hetkellä Väinö on just sitä, mitä usein olen vailla: kaveri, jonka kanssa tehdä asioita.

Kaveri, jolla ei koskaan ole mitään estettä tehdä mun kanss asioita.
Kaveri, joka on aina valmis ihan mihin vain, mitä ikinä keksinkään ehdottaa.
Kaveri, joka ei arvostele, kyseenalaista tai pidä pilkkanaan mua, mun tapoja, sanomisia tai ehdotuksia.

Tottakai teen Väinön kanssa asioita, aina tarpeen vaatiessa: käyn sen kanssa lenkeillä vähintään kaksi kertaa päivässä (jolloin joku muu hoitaa kolmannen), leikin tai piilotan nameja kun sillä on tylsää tai kun sitä leikityttää.  Leikkaan kynnet, pesen ja trimmaan kun tarve vaatii. Mutta mitään 'ekstraa' olen kehitellyt tosi vähän viime aikoina, mikä olisi syytäkin korjata mitä pikimmin.

Siispä tein päätöksen, että heti tilaisuuden osuessa kohdalle potkin itseni kirjastoon,  tutustun hiukan koirien kanssa harrastamisen mahdollisuuksiin ja keksin meille jotain, jota voimme omin nokkinemme ja omaksi iloksi kotioloissa harrastaa tylsyyden iskiessä ja ajan salliessa.

Pipitassu

Nytpä kävi niin, että Väinö onnistui tassunsa loukkaamaan joulun pyhinä. Sunnuntaina 27. päivä aamulenkillä katselin sen menoa, näytti että se ontuisi aavistuksen vasenta etujalkaansa. Sisällä tassuja kuivatessa puristelin vasurin etutassun läpi, ja itkuhan siinä Väinöltä pääsi.

Väinö ontui vasenta etustaan koko päivän, makoili enemmän kuin yleensä ja ei oikein pitänyt kipeää tassua maassa istuessaan tai seisoessaan. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, että soitetaanko lääkärille vai ei.

Soitin seuraavana päivänä, maanantaina, kun meidän vakkarieläinlääkäri palaili lomalta vastaanotolle. Hänelle aika oltaisiin saatu vasta seuraavalle viikolle, joten päätin sitten soittaa toiseen tuttuun paikkaan. Sinne saatiin aika keskiviikolle, oikein ortopedille oli aika vapaana. Maanantaina Väinö ontui reippaasti, enemmän kuin edellisenä päivänä, ja ulkona jopa kerran pysähtyi katsomaan mua kuin kysyen, onko ihan pakko, jos ei halua?

Vielä yhden päivän Väinö joutui nilkuttamaan ennen lääkäriinmenoa. Silloin kävely näytti jo vähän vähemmän tekevän kipeää, mutta tassuun se ei antanut edelleenkään koskea. Keskiviikkona ontuminen oli jo melkein huomaamatonta, samanlailla kuin ensimmäistä kertaa huomatessani ontumisen.

Lääkärissä odoteltiin hetken aikaa, jonka aikana Väinö ehti itkeskellä kivan shelttikamun perään, jota ei päässyt moikkaamaan. Kun ortopedi otti meidät vastaan, hän ensin käski juoksuttaa Väinöä edestakaisin sekä sisällä että ulkona. Sitten mentiin tutkimushuoneeseen, jossa Väinön jalat taivuteltiin ja tassut tunnusteltiin läpi. Se vasemman etutassun sisimmäinen varvas oli selkeästi turvoksissa, ja Väinö passitettiin röntgenkuviin. Se sai rauhoituspiikin ja sitten me pikkusiskon ja äidin kanssa odoteltiin käytävässä, kun Väinön jalkaa kuvattiin ja ronkittiin (sitten kun murtumia ei kuitenkaan löytynyt).



Diagnoosiksi lopulta saatiin jonkin tuntemattoman, terävän esineen pistämä reikä anturassa, ja sen kautta tullut infektio varpaassa. Mitään vierasesineitä ei kuitenkaan löytynyt. Hoidoksi saatiin tassuside, jota täytyi pitää kolme päivää ja vaihtaa uusi joka päivä, sekä antibiootteja ja tulehduskipulääkettä syötäväksi.

Tassusiteiden vaihtaminen oli aikamoista taistelua, kun varpaaseen sattui ja se oli silti paketoitava erityishuolellisesti, mutta onneksi edes lääkkeet menivät alas vaivattomasti (tuo pösilö tarjosi tassua ja kurrea pyytämättä niitä saadakseen.. :D). Tassu parantui tosi hyvin, ontuminen jäi jo kolmen päivän jälkeen ja turvotusta ei ole enää esiintynyt.

Tavoitteet vuodelle 2016

Voi apua, nyt täytyy  kyllä tunnustaa, etten ole tainnut vilkaista meidän tavoitelistaa ollenkaan viime vuoden aikana! :D Hupsista. Kai sitä on pakko viimein uskaltaa kurkistaa siihen postaukseen ennen vuoden 2016 tavoitteita, vaikka mieli ei tekisikään..


TAVOITTEET VUODELLE 2015

- hihnakävely paremmaksi

Tämän suhteen olen ollut _tosi_ laiska. Useinmiten vien Väinön ulos flexissä, koska Väinö tosi helposti kerää ylimääräisiä kierroksia ja alkaa sikailemaan, jos ei pääse juoksemaan ihan miten sattuu itsestä hyvältä tuntumaan (ja koska en ihan oikeasti tiedä, miten suhtautua kättä hulluna purevaan koiraan, olen vain yrittänyt vältellä ongelmaa...)

- paikka(makuu?) varmemmaksi

Treenailtu ei olla juuri ollenkaan, motivaationpuutteen ja Väinön keskittymiskyvynpuutteen ulkona treenatessa vuoksi.

- ohittaminen (kouluarvosanoin nyt noin 4, tavoitteena vähintään 7). Koirakaveria saa tervehtiä, jos katsetta vastaan saa luvan, muuten mennään ohi.

Ohittaminen menee usein tosi kivasti, varsinkin jos pystytään ajoissa lyhentämään hihnaa ja käyttämään ohi-käskyä. Tosin Väinön suhtautuminen ohitettavaan kaveriin vaihtelee tosi paljon; joskus rähisevät koirat ohitetaan yhtään edes vetämättä, ja nätisti ja hiljaa päin vilkaisematta ohittavalle se saattaa räjähtää. Tervehtimiseen ei olla kiinnitetty huomiota.

- canicrossin alkeet; oikea&vasen, vieressä juokseminen ilman päätöntä riekkumista

Pari kertaa käytiin kesällä juoksemassa, mutta sopivien valjaiden puutteen (ja minun puutteellisen juoksukunnon..) takia se vähän jäi.

- agilityn alkeiskurssille

Nope, ei oikein tullut sopivia kursseja vastaan.

- naksutinharjoittelun aloitus

Naksuteltu ollaan uusien juttujen (kurre, ryömiminen... :Dd) yhteydessä.

- osallistuminen Suomen Villakoirakerhon Tampereen jaoston puudelilenkeille

Kerran käytiin se meininki tsekkamassa, eikä toiste ole tehnyt mieli mennä. Hihnalenkkeily varsinkaan isossa koiraporukassa kun ei suju vetämättä, ja Kaupissa en IKINÄ lähtisi Väinöä (muiden villureiden omistajien tavoin) irti juoksuttamaan muiden ulkoilijoiden seassa.

- sukulaisten treffaaminen

Eipä ole tullut treffailtua.

- paljon erilaista tekemistä ja menoja Oivan kanssa! Täytyy saada Oivan tapaamisesta vähän enemmän rutiinia, että ei aina tarvitsis olla sen karvoissa kiinni ;)

Hirveästi ei ole tullut Maijan ja Oivan kanssa muuta tehtyä, kuin joskus yhteislenkkeltyä. Varsinkaan nyt, kun kaksikko syksyllä muutti Kannukseen, ei ole edes ollut montaa mahdollisuutta.

Aika laihoin tuloksin ollaan näistä suoriuduttu, ei näköjään mitään olla saatu 100% tehtyä. Asetetaan nyt silti uudet tavoitteet, ja tällä kertaa vähän vähemmän kunnianhimoiset sellaiset.





TAVOITTEET VUODELLE 2016

- Ehdottomasti pitää enemmän alkaa repimään jostain aikaa Väinön kanssa puuhailuun, ihan lenkkien pidentämisestä alkaen.
- Edelleen se hihnakävely...
- Rauhoittumisharjoituksia: ei voi lenkillä tai muutenkaan turhautuessa tai leikkiessä hulluna purra mihin vaan sattuu ylettymään.
- Kuvaamisessa ja bloggaamisessa vois ainakin yrittää aktivoitua, mutta tästä en aio ottaa mitään paineita.

Enempää en oikein uskalla lähteä tavoitteita listaamaan, koska se, mitä mun elämä tulee ens kesästä/syksystä alkaen olemaan, on vielä ainakin toistaiseksi aivan hämärän peitossa. Töitä, armeijaa vai jatko-opiskelua? Jos jatko-opiskelua, niin mitä ja missä? Tampereella vai jossain aivan muualla? Sittenhän on muutoksia kerrakseen, jos joudutaan (tai saadaan) lähteä muuttamaan, ehkä jopa toiselle paikkakunnalle. Mutta heti kun suunnitelmat alkavat selkiytymään, niistä aivan varmasti tulee juttua tänne :)

Ei niin rento vuodenvaihde

Uudenvuodenaatto meni samalla kaavalla ja yhtä hienosti pelkäämättä, kuin vuosikin sitten. Lähdettin Väinön kanssa lenkille neljän aikaan, seuranamme Maija ja Oiva. Lenkin aikana taisi paukahtaa pari kertaa, mutta siitä en ollut huolissani, koska Väinö oli aikaisemminkin osoittaut pelkäämättömyytensä raketteja kohtaan.

Vietimme uuttavuotta perheen kanssa sisätiloissa, Väinö rennosti nukkuen tai seuraillen meidän kaksijalkaisten touhuja. Olin suunnitellut käyttäväni Väinön kymmeneltä iltapissalla, jonka jälkeen riittäisi, että koira pääsisi seuraavan kerran aamulla ulos.

Kello tuli kymmenen, ja aivan normaalisti jokaisen illan tapaan laitoin kengät jalkaan, Väinön flexiin ja päästin sen pihaan pissalle. Muuten oli ollut vielä siihen mennessä tosi hiljaista, mutta eiköhän juuri silloin pitänyt paukahtaa jossain aika lähellä. Väinö oli sitä mieltä, että hui, nyt mennään sisälle,  ja kävi pyörähtämässä ulko-ovella. Vein sen meidän talon taloyhtiön sisäpihan puoleiselle seinustalle ja siellä Väinö suostui nostamaan jalkaansa.

Sisällepääsystä oli kulunut hetki, ehkä 20-30 minuuttia, kun jostain syystä kutsuin Väinöä luokseni. Kiinnitin huomiota siihen, että se tuli vähän vastahakoisesti, ja tiukasti seiniä pitkin. Se raukkaparka rupesi siis kesken illan pelkäämään, ja vietti loppuillan puoleen yöhön saakka läähättäen ja täristen. Ensin se lähinnä seisoi eteisessä tai keittiössä uskaltamatta tulla meidän muiden luokse olohuoneeseen, mutta lopulta se asettui pieneen välikköön rahin ja kirjahyllyn väliin,  ja läähätteli siellä pää nurkassa pitkän aikaa.

Yllättävän nopeasti puolenyön jälkeen se kuitenkin rauhoittui nukkumaan vakipaikalleen mun huoneessa, pöydän alle, kun aloin itsekin valmistautumaan nukkumaanmenoon.

Muuten Väinössä ei näy enää merkkejä pelkäämisestä, mutta edelleen se vähän aristelee ulos menemistä iltaisin, ja nimenomaan vain silloin, kun pitäisi vain nopeasti käydä pihassa pissalla. Pidemmille lenkeille se lähtee ihan reippaasti. Nyt ainakin tiedän, ettei auta mennä ulos ennen kolmea seuraavina vuosina..