Ajatuksia koiran kanssa touhuamisesta

Kuvat © Maija Keppo

Eilen istuskelin perjantai-iltaa itsekseni samalla seuraten kavereiden yhteisien menojen sopimista whatsapp-ryhmässä ja voivotellen sitä, kuinka yksinäiseksi, tylsistyneeksi ja ulkopuoliseksi itseni tunsinkaan.

Näen kavereita yleensäkin tosi harvoin vapaa-ajalla, jos ei sitten satuta olemaan lomalla; on välimatkaa, koulutöitä ja harrastuksia, eikä aikataulut oikein millään meinaa sopia yhteen. Sitten kun jotkut suunnittelevat tekemistä, oma "syrjäytyneisyys" korostuu, vaikka itse tietoisesti olisikin jättäytymässä ulkopuolelle.



Tähän väliin joku voisi kysyä, miksi en sitten itse ottanut osaa yhteiseen tekemiseen, kun kerran olin seuran tarpeessa. Mua ei tällä kertaa huvittanut lähteä mukaan, koska tämänkertainen tekeminen ei ollut yhtään "mun pala kakkua". Ja nyt joku voisi haluta tietää, miksi en sitten itse ehdota joskus tekemistä, joka olis itselle mieleistä? Se taas johtunee surkeasta aloitekyvystäni ja siitä, että en tykkää tyrkyttää seuraani ja en kestä "pakkeja" ja seliseliseli..

No joka tapauksessa, päätin antaa periksi väsymykselleni ja vain piipahtaa Väinön kanssa nopeasti ulkona ennen painumista nukkumaan. Ulkona katselin hihnan päässä säheltävän nelijalkaisen touhuja ja aloin ajattelemaan asiaa tarkemmin: miksi valitan seuran puutteesta, kun paras kaverini makaa joka päivä jalkojeni juuressa, odottamassa sitä hetkeä kun mulla on sille aikaa? Tietenkään koira ei voi täysin ihmisseuraa korvata, mutta tällä hetkellä Väinö on just sitä, mitä usein olen vailla: kaveri, jonka kanssa tehdä asioita.

Kaveri, jolla ei koskaan ole mitään estettä tehdä mun kanss asioita.
Kaveri, joka on aina valmis ihan mihin vain, mitä ikinä keksinkään ehdottaa.
Kaveri, joka ei arvostele, kyseenalaista tai pidä pilkkanaan mua, mun tapoja, sanomisia tai ehdotuksia.

Tottakai teen Väinön kanssa asioita, aina tarpeen vaatiessa: käyn sen kanssa lenkeillä vähintään kaksi kertaa päivässä (jolloin joku muu hoitaa kolmannen), leikin tai piilotan nameja kun sillä on tylsää tai kun sitä leikityttää.  Leikkaan kynnet, pesen ja trimmaan kun tarve vaatii. Mutta mitään 'ekstraa' olen kehitellyt tosi vähän viime aikoina, mikä olisi syytäkin korjata mitä pikimmin.

Siispä tein päätöksen, että heti tilaisuuden osuessa kohdalle potkin itseni kirjastoon,  tutustun hiukan koirien kanssa harrastamisen mahdollisuuksiin ja keksin meille jotain, jota voimme omin nokkinemme ja omaksi iloksi kotioloissa harrastaa tylsyyden iskiessä ja ajan salliessa.

Pipitassu

Nytpä kävi niin, että Väinö onnistui tassunsa loukkaamaan joulun pyhinä. Sunnuntaina 27. päivä aamulenkillä katselin sen menoa, näytti että se ontuisi aavistuksen vasenta etujalkaansa. Sisällä tassuja kuivatessa puristelin vasurin etutassun läpi, ja itkuhan siinä Väinöltä pääsi.

Väinö ontui vasenta etustaan koko päivän, makoili enemmän kuin yleensä ja ei oikein pitänyt kipeää tassua maassa istuessaan tai seisoessaan. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, että soitetaanko lääkärille vai ei.

Soitin seuraavana päivänä, maanantaina, kun meidän vakkarieläinlääkäri palaili lomalta vastaanotolle. Hänelle aika oltaisiin saatu vasta seuraavalle viikolle, joten päätin sitten soittaa toiseen tuttuun paikkaan. Sinne saatiin aika keskiviikolle, oikein ortopedille oli aika vapaana. Maanantaina Väinö ontui reippaasti, enemmän kuin edellisenä päivänä, ja ulkona jopa kerran pysähtyi katsomaan mua kuin kysyen, onko ihan pakko, jos ei halua?

Vielä yhden päivän Väinö joutui nilkuttamaan ennen lääkäriinmenoa. Silloin kävely näytti jo vähän vähemmän tekevän kipeää, mutta tassuun se ei antanut edelleenkään koskea. Keskiviikkona ontuminen oli jo melkein huomaamatonta, samanlailla kuin ensimmäistä kertaa huomatessani ontumisen.

Lääkärissä odoteltiin hetken aikaa, jonka aikana Väinö ehti itkeskellä kivan shelttikamun perään, jota ei päässyt moikkaamaan. Kun ortopedi otti meidät vastaan, hän ensin käski juoksuttaa Väinöä edestakaisin sekä sisällä että ulkona. Sitten mentiin tutkimushuoneeseen, jossa Väinön jalat taivuteltiin ja tassut tunnusteltiin läpi. Se vasemman etutassun sisimmäinen varvas oli selkeästi turvoksissa, ja Väinö passitettiin röntgenkuviin. Se sai rauhoituspiikin ja sitten me pikkusiskon ja äidin kanssa odoteltiin käytävässä, kun Väinön jalkaa kuvattiin ja ronkittiin (sitten kun murtumia ei kuitenkaan löytynyt).



Diagnoosiksi lopulta saatiin jonkin tuntemattoman, terävän esineen pistämä reikä anturassa, ja sen kautta tullut infektio varpaassa. Mitään vierasesineitä ei kuitenkaan löytynyt. Hoidoksi saatiin tassuside, jota täytyi pitää kolme päivää ja vaihtaa uusi joka päivä, sekä antibiootteja ja tulehduskipulääkettä syötäväksi.

Tassusiteiden vaihtaminen oli aikamoista taistelua, kun varpaaseen sattui ja se oli silti paketoitava erityishuolellisesti, mutta onneksi edes lääkkeet menivät alas vaivattomasti (tuo pösilö tarjosi tassua ja kurrea pyytämättä niitä saadakseen.. :D). Tassu parantui tosi hyvin, ontuminen jäi jo kolmen päivän jälkeen ja turvotusta ei ole enää esiintynyt.

Tavoitteet vuodelle 2016

Voi apua, nyt täytyy  kyllä tunnustaa, etten ole tainnut vilkaista meidän tavoitelistaa ollenkaan viime vuoden aikana! :D Hupsista. Kai sitä on pakko viimein uskaltaa kurkistaa siihen postaukseen ennen vuoden 2016 tavoitteita, vaikka mieli ei tekisikään..


TAVOITTEET VUODELLE 2015

- hihnakävely paremmaksi

Tämän suhteen olen ollut _tosi_ laiska. Useinmiten vien Väinön ulos flexissä, koska Väinö tosi helposti kerää ylimääräisiä kierroksia ja alkaa sikailemaan, jos ei pääse juoksemaan ihan miten sattuu itsestä hyvältä tuntumaan (ja koska en ihan oikeasti tiedä, miten suhtautua kättä hulluna purevaan koiraan, olen vain yrittänyt vältellä ongelmaa...)

- paikka(makuu?) varmemmaksi

Treenailtu ei olla juuri ollenkaan, motivaationpuutteen ja Väinön keskittymiskyvynpuutteen ulkona treenatessa vuoksi.

- ohittaminen (kouluarvosanoin nyt noin 4, tavoitteena vähintään 7). Koirakaveria saa tervehtiä, jos katsetta vastaan saa luvan, muuten mennään ohi.

Ohittaminen menee usein tosi kivasti, varsinkin jos pystytään ajoissa lyhentämään hihnaa ja käyttämään ohi-käskyä. Tosin Väinön suhtautuminen ohitettavaan kaveriin vaihtelee tosi paljon; joskus rähisevät koirat ohitetaan yhtään edes vetämättä, ja nätisti ja hiljaa päin vilkaisematta ohittavalle se saattaa räjähtää. Tervehtimiseen ei olla kiinnitetty huomiota.

- canicrossin alkeet; oikea&vasen, vieressä juokseminen ilman päätöntä riekkumista

Pari kertaa käytiin kesällä juoksemassa, mutta sopivien valjaiden puutteen (ja minun puutteellisen juoksukunnon..) takia se vähän jäi.

- agilityn alkeiskurssille

Nope, ei oikein tullut sopivia kursseja vastaan.

- naksutinharjoittelun aloitus

Naksuteltu ollaan uusien juttujen (kurre, ryömiminen... :Dd) yhteydessä.

- osallistuminen Suomen Villakoirakerhon Tampereen jaoston puudelilenkeille

Kerran käytiin se meininki tsekkamassa, eikä toiste ole tehnyt mieli mennä. Hihnalenkkeily varsinkaan isossa koiraporukassa kun ei suju vetämättä, ja Kaupissa en IKINÄ lähtisi Väinöä (muiden villureiden omistajien tavoin) irti juoksuttamaan muiden ulkoilijoiden seassa.

- sukulaisten treffaaminen

Eipä ole tullut treffailtua.

- paljon erilaista tekemistä ja menoja Oivan kanssa! Täytyy saada Oivan tapaamisesta vähän enemmän rutiinia, että ei aina tarvitsis olla sen karvoissa kiinni ;)

Hirveästi ei ole tullut Maijan ja Oivan kanssa muuta tehtyä, kuin joskus yhteislenkkeltyä. Varsinkaan nyt, kun kaksikko syksyllä muutti Kannukseen, ei ole edes ollut montaa mahdollisuutta.

Aika laihoin tuloksin ollaan näistä suoriuduttu, ei näköjään mitään olla saatu 100% tehtyä. Asetetaan nyt silti uudet tavoitteet, ja tällä kertaa vähän vähemmän kunnianhimoiset sellaiset.





TAVOITTEET VUODELLE 2016

- Ehdottomasti pitää enemmän alkaa repimään jostain aikaa Väinön kanssa puuhailuun, ihan lenkkien pidentämisestä alkaen.
- Edelleen se hihnakävely...
- Rauhoittumisharjoituksia: ei voi lenkillä tai muutenkaan turhautuessa tai leikkiessä hulluna purra mihin vaan sattuu ylettymään.
- Kuvaamisessa ja bloggaamisessa vois ainakin yrittää aktivoitua, mutta tästä en aio ottaa mitään paineita.

Enempää en oikein uskalla lähteä tavoitteita listaamaan, koska se, mitä mun elämä tulee ens kesästä/syksystä alkaen olemaan, on vielä ainakin toistaiseksi aivan hämärän peitossa. Töitä, armeijaa vai jatko-opiskelua? Jos jatko-opiskelua, niin mitä ja missä? Tampereella vai jossain aivan muualla? Sittenhän on muutoksia kerrakseen, jos joudutaan (tai saadaan) lähteä muuttamaan, ehkä jopa toiselle paikkakunnalle. Mutta heti kun suunnitelmat alkavat selkiytymään, niistä aivan varmasti tulee juttua tänne :)

Ei niin rento vuodenvaihde

Uudenvuodenaatto meni samalla kaavalla ja yhtä hienosti pelkäämättä, kuin vuosikin sitten. Lähdettin Väinön kanssa lenkille neljän aikaan, seuranamme Maija ja Oiva. Lenkin aikana taisi paukahtaa pari kertaa, mutta siitä en ollut huolissani, koska Väinö oli aikaisemminkin osoittaut pelkäämättömyytensä raketteja kohtaan.

Vietimme uuttavuotta perheen kanssa sisätiloissa, Väinö rennosti nukkuen tai seuraillen meidän kaksijalkaisten touhuja. Olin suunnitellut käyttäväni Väinön kymmeneltä iltapissalla, jonka jälkeen riittäisi, että koira pääsisi seuraavan kerran aamulla ulos.

Kello tuli kymmenen, ja aivan normaalisti jokaisen illan tapaan laitoin kengät jalkaan, Väinön flexiin ja päästin sen pihaan pissalle. Muuten oli ollut vielä siihen mennessä tosi hiljaista, mutta eiköhän juuri silloin pitänyt paukahtaa jossain aika lähellä. Väinö oli sitä mieltä, että hui, nyt mennään sisälle,  ja kävi pyörähtämässä ulko-ovella. Vein sen meidän talon taloyhtiön sisäpihan puoleiselle seinustalle ja siellä Väinö suostui nostamaan jalkaansa.

Sisällepääsystä oli kulunut hetki, ehkä 20-30 minuuttia, kun jostain syystä kutsuin Väinöä luokseni. Kiinnitin huomiota siihen, että se tuli vähän vastahakoisesti, ja tiukasti seiniä pitkin. Se raukkaparka rupesi siis kesken illan pelkäämään, ja vietti loppuillan puoleen yöhön saakka läähättäen ja täristen. Ensin se lähinnä seisoi eteisessä tai keittiössä uskaltamatta tulla meidän muiden luokse olohuoneeseen, mutta lopulta se asettui pieneen välikköön rahin ja kirjahyllyn väliin,  ja läähätteli siellä pää nurkassa pitkän aikaa.

Yllättävän nopeasti puolenyön jälkeen se kuitenkin rauhoittui nukkumaan vakipaikalleen mun huoneessa, pöydän alle, kun aloin itsekin valmistautumaan nukkumaanmenoon.

Muuten Väinössä ei näy enää merkkejä pelkäämisestä, mutta edelleen se vähän aristelee ulos menemistä iltaisin, ja nimenomaan vain silloin, kun pitäisi vain nopeasti käydä pihassa pissalla. Pidemmille lenkeille se lähtee ihan reippaasti. Nyt ainakin tiedän, ettei auta mennä ulos ennen kolmea seuraavina vuosina..